ke 30. tammikuu 2019 13:29
Olen Oulusta kotoisin oleva 40-vuotias mies. Nuoruusvuodet kuluivat Satakunnassa, Köyliössä. Suoritin armeijapalvelukseni Säkylässä, jonka jälkeen lähdin sitten maailmalle pienestä kotikylästäni vuonna 1998. Uralleni oli monta polkua ja haaveitakin riitti, mutta hammaslääketieteelliset opinnot veivät minut mukanaan takaisin kotikonnuilleni Ouluun vuonna 1999.
Hammaslääkäriksi valmistuin viimein vuonna 2005, ja jäin vielä valmistumisenkin jälkeen Ouluun lähes kymmeneksi vuodeksi. Lopulta oli aika lähteä kohti uusia haasteita, ja tie veikin sitten Tampereen kautta Helsingin sykkeeseen vuonna 2013. Helsingissä minua odotti nykyinen työpaikkani KotiHammas.
KotiHammas aloitti tuolloin hammashoidon kotikäyntejä, joita kutsutaankin arkikielessä ”mobiiliksi hammashoidoksi”. Olen ollut alusta lähtien mukana kehittämässä kotiin vietäviä hammashoitopalveluita. Perehdyttyäni aiheeseen syvällisemmin, olen myös pitänyt useampia luentoja muille alan ammattilaisille. Suurena kunniana sainkin viime vuonna kirjoittaa luvun Duodecimin oppikirjaan Kotisairaala. Luvussa käsiteltiin juurikin mobiileja hammashoitopalveluita ja niiden organisointia.
Harrastuksistani kerron sen verran, että olen suuri kirjallisuuden ystävä. Erilaisia tekstejä ja teoksia on tullut luettua paljon, mutta historialliset aiheet ovat kuitenkin olleet lähimpänä sydäntäni. Villimpiäkin harrastuksia löytyy myös vapaa-ajanvietosta, sillä olen aikoinani opetellut myös laitesukeltamaan. Laitesukellusta tulee toisinaan harrastettua, vaikka enemmänkin voisin aikaa tähän käyttää.
Kaiken tämän lisäksi olen myös aikoinani ollut intohimoinen moottoripyöräilijä, mutta se on jäänyt hieman tauolle tässä. Moottoripyöräilyn lisäksi myös lentäminen on tullut tutuksi, ja lentolupakirjakin on tullut suoritettua takavuosina.
Vapaa-ajalla pyrin karkaamaan mahdollisimman hyvin pois arkiympyröistä. Harrastusteni lisäksi matkustan jonkin verran kotimaassa, ja vuoden 2018 ehdottomana huippuhetkenä pidän reissua Kuusamon maisemissa. Kuusamon seudulla käytiin Riisitunturin, Ilvaaran ja Oulangan kieppeillä. Tänä vuonna ajattelin kokeilla paljon kehuttua Kolin kansallispuistoa.
Hammaslääkärinä teen kaikenlaista yleishammashoitoa kuten juurihoidot, hampaan poisto sekä lohjenneiden hampaiden korjaus, otan vastaan myös särkypotilaita. Lähestulkoon kaikkea lukuun ottamatta oikomishoitoa. Tämän lisäksi teen myös hammashoidon kotikäyntejä, eli mobiilia hammashoitoa. KotiHampaan lisäksi olen toiminut esimerkiksi kouluhammaslääkärinä kansainvälisessä koulussa, ja mielestäni tulin lasten kanssa hyvin toimeen. Kaikkein eniten pelkääville teimme toimenpiteet esilääkkeessä tai jopa anestesiassa. Tätä esilääketoimintaa ja anestesiaa teen edelleen, ja se on vieläkin lähellä sydäntäni. Kokemus on valttia pelkopotilaiden hoidossa.
Työkaverit kuvailevat Tommia erityisen lämpimäksi ja välittäväksi persoonaksi. Tommi on tukena ja turvana tarvittaessa, eikä koskaan hylkää oli tilanne mikä hyvänsä. Tommiin voi turvautua kellonajasta riippumatta. Tommi on myös suorasanainen ja totuudenmukainen.
Tommi omaa erilaisen huumorintajun, mutta on samaan aikaan lahjakas puujalkahumoristi. Todella kiltti ja lämmin persoona, joka välittää ystävistään ja läheisistään erittäin paljon. Tommi pitää ystävistään huolta samaan tapaan, kuin hän pitää hammaslääkärinä huolta potilaistaan.
Työskentelen tällä hetkellä hammaslääkärinä vastaanotolla Kotihampaan Tikkurilan toimipisteessä. Hammaslääkärin vastaanotolle pääsee siis Vantaalla, voihan minut tilata myös kotikäynnille, joten hammashoito kotona onnistuu myös erinomaisesti!
Tervetuloa vastaanotolle Tikkurilaan tai tilaa minut halutessasi vaikka kotikäynnille!
Tommille ajan hammashoidon kotikäynnille tai Tikkurilaan vastaanotolle saa varattua ajan numerosta 09 838 7030.
Tikkurilan hinnaston löydät täältä.
Kotikäyntien hinnaston löydät täältä.